Kirakka

Kirakka-nimet Inarissa, Lapissa yleensä ja vähän muuallakin

 

 

Kuvaajan mukaan liiallisen syksyisen rykimisen takia uupunut ajoporo keväällä 1955 Pulmankijärvellä. Huomaa karvattomaksi kulunut kaula. [Vähän ihmettyttää tämä ajoporon ja rykimisen yhdistelmä, sillä ajoporot ovat tavallisesti härkiä siis kuohittuja hirvaita! toim. huom.] Kuva: Jorma Heinonen, Museovirasto, Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma SUK517:168. Käyttö CC BY 4.0-lisenssin perusteella.

Kirakka-nimielementti taivutusmuotoineen löytyy Kansalaisen karttapaikka -haun mukaan reilusta 60 paikannimestä Pohjois-Suomesta, eteläisimmät Tornion leveysasteilta. Lisäksi Ruotsin puoleisesta Tornionjokilaaksosta löytyy kahdeksan kirakka-nimielementin sisältää nimeä. Näistä seitsemän sijaitsee suppealla alueella Pajalassa ja yksi Övertorneålla (Kartsök och ortnamn -tietokanta). Norjasta vastaavaa nimielementtiä ei löydy (Norgeskart -tietokanta). Vienan Karjalan tietoja minulla ei valitettavasti ole käytettävissäni. Inarin- tai koltansaamenkielisen sanan sisältäviä nimiä löytyy Suomen Lapissa vain Inarista.

Kirakka-sana lienee useimmissa näistä tapauksista lainattu jostakin saamen kielestä suomeen. Tätä tulkintaa tukee se, ettei sanalle ole suomessa, meänkielessä tai niiden murteissa vakiintunutta merkitystä. Sen sijaan koltansaamessa sana on kââʹreǩ ja inarinsaamessa kaareeh. Koltansaamen sana on saatu talteen 1920–30-luvulla vain Suonikylässä. Sama sana esiintyy kuitenkin paikannimissä koko koltansaamen puhuma-alueella sekä lisäksi ainakin Imandrajärven seudulla kildininsaamen puhuma-alueella. (T. I. Itkonen 1958: I: 90; II: 844, 975.)

Sanan merkitys oli 1930-luvulla alkanut jo hämärtyä eikä sana ollut enää aktiivisessa käytössä. Tähän viittaa sekin, että sille annettiin Suonikylässä kaksi eri merkitystä: toisaalta sen sanottiin tarkoittavan kevättalvista nulppoa eli sarvetonta peuraa, toisaalta täysikasvuista eli porojen nimiloppua (6–7 vuotta vanhempi) vastaavan ikäistä peurahirvasta. (T. I. Itkonen 1958: I: 90; II: 844.) Myös ensimmäisen määritelmän mukaan kyse täytyy olla hirvaasta, sillä vaatimilla sarvet säilyvät keväiseen vasontaan asti.

Inarinsaamessa sanan täsmällistä merkitystä ei ole saatu tallennettua, mutta jonkinlaisen peuran nimityksestä on kyse. Kildininsaamenkielessä sana yhdistyy ainakin hirvaaseen, sillä paikannimen venäjänkielinen, ilmeisesti karjalankielen kautta lainattu, variantti sisältää sanan hirvas (venäläisittäin girvas) Гирвacнoe Oзеро /girvasnoje ozero/. Lisäksi Ánte Aikio (2007: 180) on yhdistänyt samaan sanapesueeseen eteläsaamen sanan gïrrehke 'nelivuotias porohirvas (3–4 vuotta vanha)' (Bergsland – Magga 1993: 105–106).

T. I. Itkonen (1958: I: 93) rinnastaa kââʹreǩ-sanan koltansaamen porotermiin kârramčeäppat 'karrakaula, kaula josta karvat ovat keväällä jo kuluneet'. Tälle sanalle on vastineet myös pohjois- ja inarinsaamessa. Pohjoissaamen garrán tarkoittaa kerokaulaa eli urosporoa, jonka kaulakarvat ovat katkeilleet rykimäajan tappeluissa (Sammallahti 1989: 149). Knut Leemin (1768: 335) pohjoisimman Finnmarkin rannikon kielestä kokoamasta sanakirjasta sana löytyy muodossa gareek sekä deminutiivissa garegatzh, jotka muistuttavat huomattavan paljon inarin- ja koltansaamen sanoja.

Inarinsaamesta löytyy myös substantiivi karraam 'kerokaulainen hirvas, hirvas jonka kaulakarvat ovat kuluneet lyhyiksi keväällä' ja verbi karreeđ 'katkeilla poron kaulakarvoista, joko syksyllä rykimän seurauksena tai keväällä kulumisen takia'. Inarinsaamen sanakirjan esimerkistä käy lisäksi ilmi, että tällaista poroa on pidetty hyvänä teurasporona, koska niillä on kehossa usein runsaasti rasvaa. (E. Itkonen 1986: 263.) Myös Samuli Aikio (2003: 101) yhdistää kirakka-sanan näihin inarin- ja pohjoissaamen sanoihin.

Alunperin peuroihin liittyvän terminologian siirtyminen porosanastoksi on yleistä ja selittänee sekä nämä että eteläsaamen poroihin liittyvät merkitykset. Inarinsaamen kaareeh-sanan kanssa samaan johdostyyppiin kuuluu muitakin peura- tai porosanoja, kuten tooleeh 'varhain kantava tai poikiva vaadin' ja vaareeh 'urakka, urosporo 2. vuotenaan'. Samoin on asia koltansaamessa, kuten sanoissa spaaiʹliǩ 'pailakka, kuohittu opettamaton urosporo' ja ååʹreǩ 'urakka, urosporo 2. vuotenaan'.

Kirakkojen esiintyminen Suomessa ja Ruotsissa

Kirakka-nimielementin sisältävien paikannimien levikki on Suomen Lapissa itäpainotteinen. Länsireunalla, ja varsinkin Lapin lounaisimmassa osassa, esiintymät ovat hajanaisempia ja nimet yksittäisiä, kun idässä ne muodostavat nimipesueita. Nimipesueet viittaavat siihen, että nimielementti on ollut pidemmän aikaa produktiivinen eli sanan merkitys on tunnettu ja sitä on käytetty pidempään uusien nimien muodostamisessa.

Levikki tuntuisi viittaavan siihen, että sana on ollut käytössä inarin- ja koltansaamen lisäksi jo kadonneessa keminsaamessa, jonka viimeiset puhuma-alueet olivat Itä-Lapin syrjäseuduilla, nykyisen Venäjän rajan tuntumassa. Ruotsin puolen nimet voivat viitata siihen, että sana oli käytössä mahdollisesti myös jossain varhain kuolleessa Gällivaren metsäsaamelaisten puhumassa kielessä tai sitten nimimalli on tullut idempää alueelle muuttaneiden mukana.

Erikoinen on nykyisin Saloon kuuluvasta Perniöstä löytyvä erillinen nimisikermä, ainoa Tornion eteläpuolella. Siihen kuuluu kylännimi Kirakka ja kylän mukaan nimetty järvi Kirakan/järvi sekä kylän ruotsinkielinen nimivariantti Kirak tai Kirak/böle. Nimi esiintyy jo vuoden 1540 lähteessä muodossa Kirack/böle.

https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/jaa-paikka?lang=fi&share=customMarker&n=6678922.756305308&e=277921.04744246573&title=Kirakka+ja+Kirakanj%C3%A4rvi&desc=&zoom=9&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D%5D

Linkin kautta pääsee katsomaan karttaa, jossa näkyvät Salon Perniössä sijaitseva kylä Kirakka ja sen mukaan nimetty Kirakanjärvi.

Tästä nimipesueesta on esitetty kaksi tulkintaa. Ánte Aikio (2007: 180) yhdistää Kirakan/järvi-nimen edellä esiteltyyn kââʹreǩ ~ kaareeh ~ gïrrehke -sanapesueeseen eli saamelaiseen peuranpyyntikulttuuriin. Toisaalta Lars Huldén (2001: 171) yhdistää nimen katolisen ajan pyhimyksen nimeen Kyrillos, josta on käytetty erilaisia nativisoituja eli suomalaistettuja variantteja, kuten Kiri ja Kirka. Kirakka-nimi olisi siis muodostettu tällaisesta kansanvariantista lisäämällä siihen suomen kielen paikannimijohdin -kkA, jota edustaa ruotsiin lainatussa muodossa loppu-k.

Molemmat selitykset ovat periaatteessa mahdollisia, sillä jo entuudestaan tiedetään, että saamelaisperäisiä substraattinimiä löytyy eteläisintä Suomea myöten. Tällöin nimeämisaika pitäisi kuitenkin asettaa rautakaudelle, ja mieluummin sen alku- kuin loppupuolelle. Tällaiset vanhat nimet ovat tyypillisesti luonnonpaikannimiä, mutta tässä on kyse selvästä asutusnimestä, edelleen olemassa olevan kylän nimestä. Kirakan/järvi-luonnonpaikannimen määriteosan genetiivi viittaa siihen, että järvi on nimetty kylän mukaan eikä toisin päin. Monet etelärannikon kylännimet, sekä ruotsin- että suomenkieliset, on muodostettu ensimmäisen asukkaan, yleensä kylän kantatalon perustajan nimen mukaan. Tällaiset nimet ajoittuvat pääosin keskiajalle, erittäin harvoin jo viikinkiajalle. (Raunamaa 2017: 75.)

Kartassa näkyy Sevettijärven koillispuolella sijaitseva Kirakkajärvi ja sen ympäristön Karekki-, Kaareeh- ja Karehâš-nimiä. Lähde: Maamittauslaito, Avoimien aineistojen tiedostopalvelu. Julkaistu CC BY 4.0 -lisenssillä.

Inarin Kirakat ja Karekit

Inarin- ja koltansaamen kielten ensimmäisen tavun a:n ja â:n vastaavuus suomen i:n kanssa vaikuttaisi liittyvän varhaisiin lainasanoihin saamen ja (myöhäis)kantasuomen välillä tai sitten Pohjois-Lapin kontekstissa tämän vanhan mallin mukaan muodostettuihin uudempiin lainoihin. Tällainen äännevaihtelu on esimerkiksi paikannimiparissa Aanaar ~ Inari, joka edustaa vanhaa lainakerrostumaa. Osaa tällaisista sanoista pidetään myös kantasaamen ja kantasuomen yhteisinä, kuten pohjoissaamen albbas ~ ilves, mutta raja vanhan lainan ja yhteistä perimää edustavan sanan välillä on usein vaikea todentaa, kun on kyse sukukielistä.

Ánte Aikion (2007: 167) mukaan kirakka-nimielementti, kuten Ivalo ja Inari-nimetkin, on lainattu vasta melko hiljattain. Hän perustelee näkemystään sillä, että Inarissa ei ollut pysyvää suomenkielistä asutusta ennen 1700-lukua. Itse olen sitä mieltä, että jo rautakaudella alkaneet karjalaisten verotus- ja kauppamatkat ovat tuottaneet itämerensuomalaisia rinnakkaisnimiä jo hyvän tovin ennen tuota aikaa. Lisäksi esimerkiksi nimi Inari tunnetaan jo varhaisimmista kirjallisista lähteistä 1500-luvulta.

Inarin nimistössä on myös havaittavissa, että kââʹreǩ ja kaareeh-sanoilla on kaksi eri-ikäistä lainavastinetta: vanhempi kirakka-nimielementti ja uudempi karekki-nimielementti. Näistä jälkimmäinen on selvästi nuori mukaelma saamen kielen sanasta. Tästä kertovat eritoten samankaltaiset vokaalit sekä ensimmäisessä että toisessa tavussa. Kaikki Inarin karekki-nimielementin sisältävät nimet sijaitsevat Vätsärin erämaassa, kunnan pohjoiskoillisosassa, alueella, joka aikoinaan oli osa muinaista Näätämön kolttasiidaa.

Kielten puhuma-alueiden väliset erot tulevat myös hyvin esille Inarin kontekstissa. Inarissa on 13 inarinsaamenkielistä kaareeh-nimielementin sisältävää paikannimeä sekä kolme saman sanan deminutiivimuodon karehâš sisältävää nimeä. Ne sijaitsevat kolmessa keskittymässä, joista yksi on Inarin kirkonkylän ja Ivalon puolessa välissä, toinen reilut 20 kilometriä Nellimin kylästä pohjoiseen ja kolmas 15 kilometriä Sevettijärvestä koilliseen. Lisäksi Sevettijärven itäpuolella on yksi yksinäinen Kaareeh/selgi – Karekki/selkä.

Vanhan Näätämön siidan aikaisesta koltansaamenkielisestä muodosta periytynevät kaksi Sevettijärven lähellä sijaitsevaa koltansaamenkielistä nimeä Karek/jääuʹr – Karekki/järvet sekä Karikk/luubbâl – Karekki/lompolo~Karikki/lompolo. Koltansaamenkielisen sanan unohtumista kuvastaa se seikka, että sanan kââʹreǩ äänneasu on yksinkertaistunut muotoon karek tai tulkittu väärin ilmeisesti suomen kielen karikko-sanaksi > karikk[o]. Sanan merkityksen unohtamiseen liittyy myös se, että Sevettijärven pohjoispuolella sijaitsevan Karehâš/jävrin eli Kirakka/järven nimi on lainattu toisen maailmansodan jälkeen koltansaameen suoraan suomesta muotoon Kirakka/jäuʹrr.

Inarin monikielisessä kontekstissa kiinnostava nimipesue on Länsi-Inarissa, Lisman ja Kutturan puolessa välissä sijaitseva Gare- ~ Kari-nimipesue, johon kuuluu suomen- ja pohjoissaamenkielisiä paikannimiä: Gare/sealgi – Kari/selkä, Pikku /Kariselkä, Alagare/savvon, Alakarin/vuoma ja Alakarin/oja. Alueen inarinsaamenkielinen nimistö on pääosin kadonnut 1800-luvun aikana, kun alue ensin suomalaistui ja sittemmin alueelle muutti pohjoissaamelaisia lännestä ja luoteesta. 

On mahdollista, että kari ~ gare-nimielementtien takana on inarinsaamen kaareeh tai karehâš-sana. Tätä tulkintaa tukee houkuttelevasti ympäristössä oleva runsas peuranpyyntiin liittyvä nimistö: peura-, sarvi- ja lautta- (< lauttanen 'lihansäilytyslava') nimet. Koska alue on syvällä tunturimaassa, ei vesistöissä esiintyvä kari ole uskottava nimeämisaihe. Lisäksi Inarin molemmat Kirakka/järvet on pohjoissaameen lainattu Garet/jávri-nimellä. Näissä nimissä ensimmäisessä tavussa on sama tumma a eikä heleä á, kuten esimerkiksi henkilönnimessä Gáre, joka toisinaan lainautuu suomeen Kariksi, esimerkiksi paikannimessä Gáre Jon /Gárdája 'Kaarinan Jounin Ansaoja' > Kari-Jounin /Kaarreoja.

On kuitenkin syytä muistaa, että Inarissa on toisaallakin kuivalla maalla kari-nimiä, nimittäin Karipää-nimipesue, mutta niiden inarinsaamenkielinen vastine on Čievr/uáiváš 'Sora/pää[dem.]'. Tässä tapauksessa kari, karikko lienee rinnastettu soraiseen, vedenalaiseen särkkään, joka on veneilijän kannalta hyvin samankaltainen ongelmakohta kuin kari. Toinen mieleen tuleva vaihtoehto on, että vaaran puuton laki paistaa metsämaan yllä kuin kari järven selällä.

Lähteet:

Álgu-tietokanta. <kaino.kotus.fi/algu/>

Aikio, Ánte 2007: The Study of Saami Substrate Toponyms in Finland. – Onomastica Uralica 4, 159–197.

Aikio, Samuli 2003: Inarin ja inarilaisten nimiä. – Veli-Pekka Lehtola, Inari – Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykypäivään s. 96–113. Inarin kunta.

Bergsland, Knut – Magga, Lajla Mattsson 1993: Åarjelsaemien-daaroen baakoegærja – Sydsamisk-norsk ordbok. Iđut, Indre Billefjord.

Huldén, Lars 2001: Finlandssvenska bebyggelsenamn. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland nr 635. Helsingfors.

Itkonen, Erkki 1986: Inarilappisches Wörterbuch I. Lexica Societatis Fenno-Ugricae XX, 1. Suomalais-ugrilainen seura, Helsinki.

Itkonen, T. I. 1958: Koltan- ja kuolanlapin sanakirja I–II. Lexica Societatis Fenno-Ugricae XV. Suomalais-ugrilainen seura, Helsinki.

Kansalaisen karttapaikka -tietokanta. <asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/>

Kartsök och ortnamn -tietokanta. <kso.etjanster.lantmateriet.se>

Leem, Knut 1768: Lexicon Lapponicum Bipartitum. Pars Prima Lapponico - Danico -Latina. Seminarii Lapponici Fridericiani, Nidrosiæ.

Mattus, Ilmari 2014: Anarâš päikkinoomah. Anarâškielâ servi, Aanaar.

Nickul, Karl 1934: Petsamon etelä-osan koltankieliset paikannimet kartografiselta kannalta. – Fennia 60: 1.

Norgeskart-tietokanta. <norgeskart.no/>

Raunamaa, Jaakko 2017: Finnish Medieval Village Names Based on Anthroponyms in the Castle Province of Raseborg. – Terhi Ainiala – Janne Saarikivi, Personal Name Systems in Finnic and Beyond. Uralica Helsingiensia 12 s. 33–82. Finno-Ugrian Society, Helsinki.

Sammallahti, Pekka 1989: Sámi-suoma sátnegirji – Saamelais-suomalainen sanakirja. Jorgaleaddji, Ohcejohka.

Sammallahti, Pekka 2007: Inarinsaamen käänteissanakirja – Inari Saami Reverse Dictionary. Publications of the Giellagas Institute vol. 6. Oulu.