Sodankylän Vuotson kylä vuonna 1930. Kuva: Erkki Mikkola, Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma. Julkaistu CC BY 4.0 -lisenssillä.
Terveisiä pohjanmiehiltä?
Maastoappellatiivi vuotso ~ vuáčču ~ vuâčč ~ vuohčču
Inarin paikannimissä esiintyy saamenkielinen maastoappellatiivi
eli maastoa kuvaileva sana, jota vastaa suomen kielessä useimmiten sana vuotso. Sana merkitsee pitkänmallista
vetistä suota, jossa on usein myös pieniä vesilämpäreitä. Vuotso-sanasta tekee erityisen mielenkiintoisen kaksi asiaa: se on vanha
germaaninen eli muinaisilta skandinaaveilta saatu lainasana, mutta se ei esiinny
läntisissä saamen kielissä eikä edes Norjan rannikolla, kuten useimmat
germaaniset tai vanhat skandinaaviset lainat (Álgu: vuohčču). Mistä on kyse?
Aloitetaan tarkastelemalla sanan levikkiä, sillä
maastoappellatiivien
levikki heijastelee usein sen historiaa: siellä missä sanaa on eniten, sitä on
käytetty eniten ja pisimpään. Lainasanojen osalta alkuperäinen kontaktialue on
usein, joskaan ei aina, sanan tiheimmän levikin aluetta.
Vuotso-sana on tässä mielessä helppo, sillä sanan levikki
eli esiintymisalue on Suomen Lapissa epätasainen: suurin osa vuotso-sanan sisältämistä paikannimistä
sijaitsee melko pienellä alueella Itä-Lapissa, erityisesti Savukosken (70 nimeä
Karttapaikassa) ja Sodankylän (34 nimeä Karttapaikassa) kuntien alueella. Sallan
pohjoisreunalta löytyy 13 nimeä, Kittilästä viisi, Pelkosenniemeltä kolme sekä
Kemijärveltä yksi. Suomenkielinen vuotso-appellatiivi
esiintyy myös seitsemässä nimessä Inarissa ja suoraan saamesta mukaillussa muodossa
vuotsu neljässä suomenkielisessä
nimessä Enontekiöllä. (Karttapaikka.)
Pohjoissaamenkielinen variantti vuohčču löytyy Inarissa ja Utsjoella viidestä paikannimestä
molemmissa. Lisäksi Sodankylässä on se tunnetuin Vuotso eli Vuohčču: kylä 4-tien varressa, Lokan tekoaltaan
rantamilla. Enontekiöllä saamenkielinen sana ei esiinny paikannimissä lainkaan.
Inarinsaamen vuáčču löytyy Inarista
kahdeksasta paikannimestä. Koltansaamen vuâčč
löytyy Inarin kartalta yhdestä paikasta, joskin väärin kirjoitettuna tai suomen
kielestä mukaillussa muodossa vuõcc,
mutta ainakin yhdestä toisesta vuâččusta on
suullista tietoa Sevettijärven seudulta. Eli samaa tarkoittavia suomen ja
saamen maastoappellatiivin sisältäviä paikannimiä on Inarin kunnassa yhteensä 21.
(Karttapaikka; Facebook: Koltankieliset-ryhmä, Paavo Semenojan julkaisu 4.1.2018.)
Idempänä kolttain mailla sana on tunnettu ainakin
Suonikylässä, mutta se ei ilmeisesti enää 1930-luvulla ole ollut aktiivisessa
käytössä, vaan säilynyt ainoastaan joidenkin paikannimien osana. Sanan merkitys
on kuitenkin tunnettu. Imandra-järven seudulta, kildininsaamen puhuma-alueelta
on myös tallennettu maastoappellatiivi vuottš,
jota T. I. Itkonen pitää mahdollisesti tähän sanapesueeseen kuuluvana. Norjan
puolella ainoat tunnetut nimet ovat Kaarasjoen kylän pohjoispuolella
sijaitsevan nimipesueen neljä nimeä. (T. I. Itkonen 1958: 774, 800, 1038, 1072;
Nickul 1938: 31; Norgeskart.)
Ruotsin puolelta rajaa ei sanan saamelaisia vastineita
löydy, mutta hauskaa lainatavaraa kyllä: Sorselen kunnasta löytyvät nimet Lill- ja Stor-Vuotsoträsket (Kartsök och ortnamn). Niiden vuotso-nimielementti lienee
suomenkielisten uudisasukkaiden väännös uumajansaamen vatjo '3-vuotias porovaadin' sanasta, joka esiintyy läheisessä Vatjo/berget nimessä (Collinder 1964: 244;
Schlachter 1958: 147). Toisin kuin usein luullaan, metsäsuomalaisia ei
muuttanut 1500–1600-lukujen taitteessa vain Taalainmaalle ja Norjan Finneskogene-alueelle,
vaan sinne tänne lähes koko Keski- ja Pohjois-Ruotsin alueelle (ks. esim.
Lundström 2004). Metsäsuomalaisten kieli ja kulttuuri vain säilyi poikkeuksellisen
pitkään edellä mainituilla syrjäseuduilla, joten sitä saatiin dokumentoitua,
kun muualla suomalaislähtöinen väestö assimiloitui melko nopeasti.
Lisäksi siellä täällä muualla Suomessa, esimerkiksi 100
kilometriä Oulusta etelään Kärsämäen, Pyhäjärven ja Pihtiputaan muodostaman
kolmion seudulta sekä Oulujärven
etelärannalla, Kajaanista parikymmentä kilometriä lounaaseen, esiintyy
pieni joukko vuotsa- ja vuotsi- sekä vuohto- ja vuotto-nimielementin
(vrt. metso~mehto~metto)
sisältäviä nimirykelmiä. (Karttapaikka.) Ne tai osa niistä voi palautua suomen
murteiden kautta saamenkieliseen sanaan ainakin niissä tapauksissa, joissa nimetty
paikka tai nimipesueen kantanimi liittyy suohon. Toisaalta esimerkiksi
Savukoskella esiintyy rinnakkain sekä vuohto-
(Karttapaikassa virheellisesti **vouhto-)
että vuotso-nimielementtiä, mikä
voisi viitata siihen, että ainakin osassa tapauksia on kyse eri alkuperää
olevasta nimielementistä.
Sana löytyy myös karjalan kielestä. Ainakin lyydissä esiintyy
maastoappellatiivi vuaž, joka
tarkoittaa laajaa suota tai kosteikkoaluetta. Sana ei ole enää produktiivinen
eli sitä ei käytetä uusia nimiä annettaessa, mutta se esiintyy vanhoissa
nimissä, kuten esimerkiksi Laatokan ja Äänisen välissä sijaitsevalla Kotkatjärvellä
(vrt. inarinsaamen kuátku 'kannas') pellon-
tai laitumennimessä Vuadžu/peldo ~ Vuadži/peldo. (Kuzmin.) Lisäksi ainakin
Laatokan pohjoispuolella on suonnimessä käytössä sana vuotsi, joka voi olla samaa kantaa (Karjalan kartat).
Vuotso-sanan levikki on siis kuin veteen heitetyn kiven jättämä
jälki: kiven osumapaikassa renkaita on tiheässä ja mitä kauemmas tästä paikasta
mennään, sitä harvemmassa renkaat ovat.
Karttapaikan levikkikuvasta näkyy, miten tihein alue on juuri
Vienanmeren Kantalahteen johtavien vesireittien, myöhempien keminsaamelaisten
asuinalueiden, varrella. Uskonkin,
että kiven osumapaikka eli lainakontaktialue liittyy Vienanmeren Kantalahden
alueeseen. Valitettavasti Vienan Karjalan karjalankielistä paikannimistöä on
tallennettu erittäin vähän, joten väliin jää kiusallinen valkoinen alue, joka
odottaa jatkotutkimuksia. Vienanmereltä sana on voinut levitä myös lounaaseen ja etelään,
nykyistä Kainuuta ja Karjalaa kohti, jotka ovat vielä tuolloin kuuluneet osaksi
protosaamen murteista muodostunutta puhuma-aluetta.
Germaaniset lainasanat lienee lainattu jo ajanlaskun alun
tienoilla (esim. Heikkilä 2011), joten myöhemmiltä ajoilta tunnettu viikinkien
idänkauppa tai Novgorodista johdettu turkiskauppa eivät sovi kulttuuriseksi
kontekstiksi. Ei myöskään voida vielä puhua saamelaisista sellaisena etnisenä
ryhmänä, jona se nykyisin tunnetaan, vaan kyse on muinaisista pyyntielinkeinoista
eläneistä ryhmistä, jotka puhuivat jonkinlaista kantasaamea. Kyse lienee ollut
pienten skandinaaviryhmien harjoittamasta, pohjoisten merialueiden kautta
käydystä kaupasta, jota kuvastavat myös Norjan rannikon vanhat germaaniset ja
skandinaaviset paikannimet.
Vuotso-nimielementin levikki Suomen Lapissa. Kartta: Kansalaisen karttapaikka.
Mutta mikä oli se kauppa-tavara, jota ei löytynyt
pohjoisempaa, vaan se piti hakea aina Vienanmeren kautta sisämaahan kulkien,
kuten sanan levikki näyttäisi viittaavan. Ekologisesti ajatellen jotain, joka
liittyy havumetsävyöhykkeeseen. Patenttivastaus tähän on ollut vuosikaudet: metsäneläinten
turkikset joita nousevan Rooman valtakunnan ylhäinen väki himoitsi etelän
helteistä huolimatta. Vuotso-sana
taas on saattanut liittyä kauppareittien varrella olleiden vedenjakajien
suoalueisiin, joita pitkin veneet on vedetty vesistöstä toiseen siirryttäessä.
Lähteet:
Álgu-tietokanta. Saamelaiskielten etymologinen tietokanta. <kaino.kotus.fi/algu/>
Collinder, Björn
1964: Ordbok till Sveriges lapska ortnamn.
Kungl. Ortnamnskommissionen, Uppsala.
Heikkilä, Mikko 2011: Huomioita kantasaamen ajoittamisesta
ja paikantamisesta sekä germaanisia etymologioita saamelais-suomalaisille
sanoille. – Virittäjä 1/2011 s. 68–74.
Itkonen, T. I.
1958: Koltan- ja kuolanlapin sanakirja I–II. Lexica Societatis Fenno-Ugricae XV. Suomalais-ugrilainen
seura, Helsinki.
Kansalaisen
karttapaikka -tietokanta. <asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/>
Karjalan kartat -verkkopalvelu. <www.karjalankartat.fi/>
Kartsök och
ortnamn -tietokanta. <kso.etjanster.lantmateriet.se>
Кузьмин, Денис Викторович [рукопись / julkaisematon
käsikirjoitus versio 7.2.2018]: Словарь топонимической лексики Карелии. Институт
ЯЛИ КарНЦ РАН, Петрозаводк.
Lundström, Ulf 2004: Bönder
och gårdar i Skellefteå socken 1539–1650. Kulturens frontlinjer. Skrifter
från forskningsprogrammet Kulturgräns norr 3. Umeå universitet.
Мамонтова, Н. Н. – Ласюкова, С. П. (ред.) 2006: Родные сердцу имена. Сборник материалов
республиканского конкурса по карельской топонимии. Карельский научный центр
РАН, Петрозаводк.
Nickul,
Karl 1934: Petsamon eteläosan
koltankieliset paikannimet kartografiselta kannalta. Fennia 60: 1. Societas
georaphica Fenniae, Helsinki.
Norgeskart-tietokanta.
<norgeskart.no/>
Schlachter, Wolfgang 1958: Wörterbuch des Waldlappendialekts von Malå
un Texte zur Ethnographie. Lexica Societatis Fenno-Ugricae XIV.
Suomalais-ugrilainen seura, Helsinki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tekstejä saa mielellään kommentoida ja lisätiedot sekä korjaukset ovat aina tervetulleita!