Hirmuinen joulupukki

Nimen antaminen ja hirmuinen joulupukki

 

Nimistöntutkija törmää melko usein paikannimiin, joiden nimielementtien eli nimen muodostamiseen käytettyjen sanojen merkitys on aivan selvä, mutta joiden nimeämisperuste eli se syy, miksi juuri tuo paikka on saanut tuollaisen nimen, jää totaalisen hämäräksi tai korkeintaan arvailujen varaan. Aika ajoin taas pääsee mielenkiintoiselle matkalle menneisyyteen, kun yhteys nimen ja nimetyn paikan välillä löytyy todella pitkän mutkan kautta.

Loistava esimerkki tällaisesta pidemmästä mutkasta on pohjoisinarilainen paikannimi Joulupukkjuuvâš (inarinsaameksi) eli Juovlabuhkeája (pohjoissaameksi), jonka nimenantokonteksti on tallentunut suullisena perinteenä Paadarin suvussa. Tarinan on minulle välittänyt Outi Paadar inarinsaamelaisittain Uccâ Páđáráá Ovllá Outi ja pohjoissaamelaisittain Issá Jovnna Ovllá Outi. (Kuten huomaatte saamelaisia, edellisten sukupolvien nimiin perustuvia nimiä voi olla erilaisia aina sen mukaan millä nimellä mikäkin yhteisö on aikaisemmat sukupolvet tuntenut.) Hän on kuullut kertomuksen isältään Uula Paadarilta, Uccâ Páđáráá Ovllá eli Issá Jovnna Ovllá, ja tämä puolestaan omalta isoisältään Iisak Paadarilta, Jovnnii Issáltä eli Jovnnaš Issáltä (1879–1962).

Tarinan tapahtumat sijoittuvat Paadarien kotipaikan Ákšujävrin (inarinsaamessa myös variantit Ávšjävri ja Evšjävri), suomenkieliseltä nimeltään Aksujärven, lähiseudulle. Se sijaitsee Kaamasen luoteispuolella, Muddusjärven kylässä. Ákšujävrin taloon kuului kesäasuinpaikka, joka sijaitsi järven itärannalla. Sen olemassaolosta todistavat paikannimet, kuten Tupavaara, Tupamaa ja Kesipäikki 'Kesäpaikka tai -koti'. Talviasuinpaikka sijaitsi Lyevdikuátjáávrášin eli Lautakotajärven länsipäässä, järvestä laskevan puron koillispuolella, noin 3,5 kilometriä Ákšujärvestä kaakkoon. Talviasuinpaikassa on arvatenkin ollut aikoinaan lautakota. Nimityksellä on tarkoitettu turvekotaa, jonka sisäseinät on rakennettu sahatusta puusta eli laudoista. (Seudun asutushistoriasta kirjoittavat tarkemmin: T. I. Itkonen 1948: I: 243; Mattus 1993: 25, 28; 2014: 9; Nahkiaisoja 2003a: 504–505; 2003b: 347; 2016: 397, 407.)

Ákšojávrin itärannan vanhasta asuinpaikasta kertoo paikannimi Tupavaara. Asumukseen viittaa myös talvipaikan lähellä oleva Lyevdikuátvääri eli Lautakotavaara. Lautakodaksi on kutsuttu sahatavarasta tehtyä turpeilla katettua kotaa eli norjalaisittain kammia. Kartta: Maanmittauslaitoksen Avoimien aineistojen tiedostopalvelu. Käyttö CC 4.0 -lisenssillä.

Vesko Petterin epäonni

Eräänä kevättalvena joskus 1930-luvulla Jovnnaš Issá, Iisak Paadar oli tuonut Paistunturin poroerotuksista naapuripalkiseen eksyneet seudun ihmisten porot Kuobžâjävrin (Karhujärvi) seudulle. Sieltä muut saattoivat hakea poronsa viedäkseen ne talvipaikkojensa läheisyyteen. Kun poro kaamosaikaan pysyttelee aloillaan ja keskittyy syömiseen, ei paimentamisesta ole suurta vaivaa. Myös Vesko Petter, Johan Petter Veskoniemi (aik. Kyrö 1869–1941) tuli noutamaan erotuksista löydettyjä porojaan. Hän erotteli omansa yhteistokasta ja sitoi hihnalla puuhun erään puron lähelle odottamaan yön yli. Hän ajatteli, että kaamosaikaan on parempi levähtää yön yli, niin sitten pääsee hyvissä voimin aamun vaaletessa matkaamaan 18 kilometrin päähän kotiinsa Mudusjävrin Aailânjargâan (Ailiniemi). Aamulla häntä odotti kuitenkin surkea näky: yksi vuonelo (naarasporo toisella vuodellaan) oli yön aikana hirttynyt hihnastaan puuhun ja kuollut. Tästä kimmastuneena Vesko Petter antoi purolle nimen Juovlâpukkjuuvâš eli Juovlabuhkeája eli Joulupukkipuro.

Tässä kohtaa suomalaisella lyö tyhjää, koska meille joulupukki on se mukava ukkeli, joka tuo kivoja lahjoja vuoden pimeintä aikaa piristämään. Sen sijaan jotkut saamelaiset, etenkin pohjoissaamelaiset, muistelevat lapsuusajan kertomuksia pelottavasta joulustaalosta eli juovlastállusta. Se on pelottava otus, joka jouluaikaan pyydystää mäkeä laskevia lapsia laukkuunsa evästarpeiksi tai ajelee metsäneläinten vetämällä ahkiolla pitkin maita ja mantuja. Jos jonkun piha on roskainen, saattaa ahkio tarttua niihin ja staalo tulla janoissaan etsimään vettä asumuksesta. Jos vedet on hakematta, käy huonosti, sillä silloin staalo imaisee janoonsa asukkaiden veret. Muinaisten ihmisten opettavaisissa jutuissa oli vähän eri luokan kannustimet joulusiivoukseen ja joulurauhan kunnioittamiseen kuin lahjoitta jääminen.

Joulustaalon esi-isät

Joulustaalo kaikessa karmeudessaan on kuitenkin vain vähäinen jäänne siitä, mistä alun perin on ollut kyse. Tämän ymmärtääksemme, pitää hypätä reilut kaksisataa vuotta ajassa taaksepäin. Silloin Knut Leem kirjoitti sanakirjaansa (1768: 631) hakusanan "JUOVLAK, Juulen, Juule-høytiden, festum nativitatis Christi" ['JUOVLAK, Joulu, Joulunpyhät, Kristuksen syntymän juhla'] kohdalla olennoista nimeltä "juovlo gadze" eli nykyisellä pohjoissaamen kirjakielellä juovlagázzi, jota vastaa melko hyvin suomennos jouluväki.

Leemin mukaan ne olivat joukko pahoja henkiä, joille saamelaiset uhrasivat jouluaaton aikaan. Juovlagázzi tai -hearrá tai -johtti-nimiset olennot ('jouluväki, -herra, -kulkija') olivat taivaan alempiin kerroksiin tuomittuja pahantahtoisia ja vaarallisia henkiä, jotka vuoden pimeimpään eli joulun aikaan pystyivät kuitenkin liikkumaan helposti muodostaen merkittävän uhkan ihmisten hengelle ja hyvinvoinnille. Tämän takia niitä piti hyvitellä ruoka- ja juomauhreilla ja niiltä pyrkiä suojautumaan erilaisten riittien ja tavallisuudesta poikkeavan käytöksen avulla. (Aikio 2017: 111; Fellman 1906: 150; Itkonen 1948: II: 322–323,339–342; Leem 1768: 631.) Näistä pahaa aiheuttavista kulkijoista tiesi kertoa vielä vuonna 1925 Utsjoen Luhkkárbáikin eli Áitejohkan Luhkkár Jovn' Piera, Pietari Guttorm (Mark 1932: 219–220).

Olen itse pohtinut, että paikannimi Juovlâpukkjuuvâš ~ Juovlabuhkkeája kuvaa sitä, miten Vesko Petterin ajatusmaailmassa ovat yhdistyneet esikristilliset pahat henget ja suomalainen joulupukki, mahdollisesti joulustaalon kautta linkittyen. Suomalaisesta joulupukista on nimittäin alettu käyttää pohjoissaamenkielellä nimitystä juovlastállu 'joulustaalo, joulupukki'. Petterin ajatuksissa joulupukki ei ollut mikään hyväntahtoinen partaniekka, vaan monikulttuurisista aineksista muotoutunut pahantahtoinen olento. Kun tämän hahmottaa, on aivan loogista, että kallisarvoisen eläimen epäonnisen kuolinpaikan vieressä oleva puronpahakas nimetään sen mukaan. Luhkkár Jovn' Pierankin mukaan jouluväen kohtaamisesta seurasi aina jotain todella ikävää.

Todennäköisesti Utsjoen ja Varangin väliä jutaneen porosaamelaisen Poala Ánden (viralliselta nimeltään Anders Paulsen tai Anders Poulsson n. 1600–1692) rummussa on kuvattuna jouluväkeä: keskimmäisellä rivillä kolme oikeanpuoleista hahmoa sauvoineen. Kuva: Wikipedia/E. Manker (1938/1950); T. Gjerde; C. Forster. <commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=15392837>  Käyttö CC BY-SA 3.0 -lisenssillä.

Monta nimeä

Jotta tarina ei olisi näin yksinkertainen, purolla on ollut vanhastaan muitakin nimiä: Duogábealája 'Takapuolen- tai Takapuolellapuro' sekä Guovtteváregaskkaája 'Kahdenvaaranvälinenpuro'. Nimen varioiminen vaikuttaisi olevan pienille puroille tyypillistä. Tällaiset sijaintia ilmaisevan sanaliiton sisältävät paikannimet ovat saamen kielissä melko tavallisia. Erityisen tavallisia ne ovat inarinsaamessa, ja sama malli on omaksuttu myös kunnan pohjoissaamen- ja suomenkielisiin nimiin.  Nimenannon kannalta ne ovat hauskoja siksi, että ne kertovat usein sen tarkastelusuunnan tai muun ajatuksen paikan sijainnista, joka nimenantajalla on ollut sitä nimetessään.

Minkä takana Duogábealája on ollut, ei ole täysin selvää. Mieleen tulee kaksi vaihtoehtoa. Ákšujävrin itärannalla sijainneen kesäpaikan näkökulmasta kyseinen puro on viereisen suuren vaaran Manemušväärin 'Munuaisvaara' takana. Toisaalta voi ajatella puron kulkevan vanhan talvipaikan lähellä sijainneen Koskelojoen (inarinsaameksi Kuálsivei) talon takana. Nimi on mahdollisesti lyhentynyt aikaisemmasta muodosta, josta tämä asia olisi käynyt ilmi, esimerkiksi Váreduogábealája 'Vaarantakapuolenpuro'. Nimi on hyvä esimerkki siitä, kuinka nimet toimivat niminä, vaikka niiden sisältö alkaisi hämärtyä. Guovtteváregaskkaája taasen kertoo, että kyseinen puro sijaitsee kahden vaaran eli Manemušväärin (Mangemusvaara) ja Lyevdikuátväärin (Lautakotavaara) välissä.

Duogábealájan ja Guovtteváregaskkaájan tyyppiset, sijaintia ilmaisevat ja usein postpositiolliset paikannimet ovat kiinnostava ilmiö myös nimimallien ja saamen kielten historian näkökulmasta. Suomalaisen paikannimitutkimuksen klassikko Viljo Nissilä (1962: 81–84) kutsui vielä 1960-luvulla nimityyppiä primitiiviseksi ja piti tällaisia nimiä luonteeltaan väliaikaisina. Eero Kiviniemen (1990: 40) mukaan 1500-luvun Savoa käsittelevistä asiakirjoista on löydettävissä vastaavanlaisia nimiä, mutta hänen mukaansa ne eivät ole "paikannimiä vaan tiluskappaleiden paikantamiseksi muodostettuja, usein paikannimiä sisältäviä ilmauksia." Tällainen paikan sijaintia kuvaileva nimeämistapa on kuitenkin saamen kielten lisäksi erittäin tavallinen myös Karjalan alueella puhutuissa itämerensuomalaisissa kielessä ja synnyttää Nissilän ja Kiviniemen mielipiteistä huolimatta pysyviä paikannimiä. Tässä on taas yksi yhteys inarinsaamen ja Karjalan alueen kielten välillä.

(Tämän tekstin lyhyempi versio on ilmestynyt aikaisemmin inarinsaamenkielisenä Anarâš-lehdessä numerossa vyesimáánu 2019, s. 28–29)

Lähteet:

Aikio, Samuli 2017: Davvisámi báikenamat. ČálliidLágádus, Kárášjohka.

Fellman, Jacob 1906: Antecningar under min vistelse i Lappmarken 3. Lappmarkerna, Land och Folk företrädesvis de finska. Finska litteratursällskapet, Helsingfors.

Itkonen, T. I. 1948: Suomen lappalaiset I–II. WSOY, Helsinki.

Kansalaisen karttapaikka -tietokanta. <asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/>

Kiviniemi, Eero 1990: Perustietoa paikannimistä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Leem, Knut 1768: Lexicon Lapponicum Bipartitum. Pars Prima Lapponico - Danico -Latina. Seminarii Lapponici Fridericiani, Nidrosiæ.Mattus, Ilmari 2014: Anarâš päikkinoomah. Anarâškielâ servi, Aanaar.

Mark, Julius 1932: Einige mythische Gestalten bei den Utsjoki-Lappen. Õpetatud Eesti seltsi toimetused 26, s. 203–231. Tartu.

Mattus, Ilmari 2014: Anarâš päikkinoomah. Anarâškielâ servi, Aanaar.

Nahkiaisoja, Tarja 2003a: Inarin kylien tilat ja niiden isännät vuoteen 1917. – Veli-Pekka Lehtola (toim.), Inari – Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykypäivään s. 500–510. Inarin kunta.

Nahkiaisoja, Tarja 2003b: Inarin kyläjako ennen toista maailmasotaa, siihen mennessä isonjaon seurauksena syntyneet tilat ja niiden omistajat ja haltijat. – Veli-Pekka Lehtola (toim.), Inari – Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykypäivään s. 344–349. Inarin kunta.

Nahkiaisoja, Tarja 2016: Saamelaisten maat ja vedet kruunun uudistiloiksi. Asutus ja maankäyttö Inarissa ja Utsjoella vuosina 1749–1925. Acta Universitatis Ouluensis B Humaniora 134. Oulun yliopisto.

Nissilä, Viljo 1962: Suomalaista nimistöntutkimusta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 272. Helsinki.